No niin, tässä kun nyt aloittelen uutta elämää haparoivin askelin ja olen jo hieman ehtinyt saada etäisyyttä ja aikaa pohtia menneiden kuukausien tapahtumia, on aika puhua avoimesti. Nykyään trendi tietysti on, että esitellään niitä parhaita puolia omasta elämästä sosiaalisessa mediassa, ja jos joku erehtyy avautumaan ja etsimään vertaistukea, vastaanotto saattaa olla torjuva. Vallallahan on ajatus, että kaikki on vaan asenteesta kiinni, ympäröidään itsemme pelkällä positiivisuudella ja suljetaan negatiiviset henkilöt ja ajatukset piirin ulkopuolelle. Ei ihme, että vaikeuksista kärsivät vetäytyvät ja syrjäytyvät, koska eivät halua lietsoa pahaa energiaa ympärilleen. Vaikka eihän se elämä aina yhtä juhlaa ole, vaan siihen kuuluu myös vaikeudet ja taistelut. Tällöin olisi hyvä, jos tukea voisi saada myös lähipiiriltä ja ystäviltä, eikä pelkästään ammattiauttajilta. Ehkä tämä kirjoitus antaa toivoa.

Kävin pohjalla, niin syvällä, etten ole siellä koskaan aiemmin ollut, jos minulla ei olisi kolmea pientä poikaa, olisin ehkä saattanut jäädä sinne. Toisaalta, jos minulla ei olisi kolmea pientä poikaa, olisinko koskaan joutunut käymään niin syvällä, ja tekemään elämässäni tarvittavat muutokset. Ehkä tämä kriisi olisi kohdannut minut myöhemmin.

Kuten jo aiemmin olen maininnut olen lapsesta saakka kärsinyt kiltti-tyttö –syndroomasta, joka arvatenkin on ainakin osittain seurausta siitä, että olen pienessä itä-suomalaisessa kaupungissa kasvanut kivenpyörittäjäksi. Toki asiaan vaikutti myös se, että olin mallioppinut hallitsemaan kriisiä jatkuvasti, vaikka minulla ei itselläni mitään kriisiä ollutkaan, vaan tämä selviytymismetodi periytyi äidiltäni, jonka elämää on varjostanut tragedia lapsuudesta. Selviytymismetodi oli se, että pidetään kaikki langat käsissä ja pyritään ennalta valmistautumaan kaikkeen, ettei tulisi ikäviä yllätyksiä enää koskaan. Kivenpyörittäjä-termi tuli mieleen Heikki Turusen romaanista, jonka joihinkin ihmisiin jotenkin pystyn samaistumaan. Lapsuus Itä-Suomessa oli yksinkertaista ja turvallista. Riitti, että oli rehellinen ja kiltti ja hoiti koulun ja muut tehtävät, sitten jäi aikaa pellolla juoksemiseen, kukkien keräämiseen ja vaikka lempipuuhaani piirtämiseen. Jossain vaiheessa se ei kuitenkaan enää ollut tarpeeksi, elämä mutkistui ja kivenpyörittäjä lähti Lahteen kokeilemaan onneaan. Cheekkien keskellä oli ulkopuolinen olo. Pinnalliset asiat tulivat jotenkin tärkeiksi, meikkailin ajoittain fitness-kilpailijoita, herkkiä ja sydämellisiä ihmisiä, jotka rakensivat ympärilleen panssarin. Kävin itsekin ahkerasti salilla ja töissä ja muuta en sitten juuri ehtinytkään tekemään. Esitin väärää roolia elämässäni. Onneksi minua on aina ajaneet elämässä eteenpäin ihmisistä välittäminen sekä ajatus, että mahdolliset ongelmat voi aina korjata. Tulin siihen tulokseen, että en jaksa enää esittää tätä roolia ja kärsiä esim. epäkohdista työpaikalla, vaan asiat, joista myös työkaverit valittivat on korjattava. Lähdin opiskelemaan Helsinkiin, jotta osaisin vaikuttaa asioihin enemmän. Opiskeluaika meni nopeasti. Kävin koulua Helsingissä ja samaan aikaan tein töitä Lahdessa, raadoin viimeistä päivää ja valmistuin koulusta jopa puoli vuotta etuajassa. Tähän ei pysty kuin kivenpyörittäjän sisulla. Jossain vaiheessa tajusin, että minulla on ollut kesäloma viimeksi kolmetoistavuotiaana ja tietysti oli ripari siinä jossain välissä. Pelloilla juoksenteluun tai piirtämiseen ei ollut ollut aikaa enää vuosiin. 

Kävin tässä pari viikkoa sitten katsomassa Ryhmäteatterin version näytelmästä Mielipuolen päiväkirja. Myös tästä teoksesta löytyi yhtymäkohtia omaan elämääni varsinkin ajalta, kun muutin Helsinkiin. Pääsin koulutustani vastaavaan työhön pieneen yritykseen. Ajattelin, että koulutuksellani ja kivenpyörittäjän tarmolla teen kaikkeni firman eteen ja menestys on taattu. Asiat sujuivat jonkin aikaa, mutta sitten huomasin odottavani esikoistani. Sehän ei sitten ollenkaan sopinut kuvaan, päätin kuitenkin, että tästäkin selvitään. Raskausaika oli vaikea ja lapsen alkutaival oli rankka myös. Kivenpyörittäjä raatoi taas viimeistä päivää, ettei tuottaisi pettymystä kenellekään, se ei kuitenkaan riittänyt. Mies lähti opiskelemaan ja kivenpyörittäjä palasi takaisin töihin. Töissä tajusin, että mikään ei riitä, mutta raadoin silti perheeni eteen ja hyväksyin osani. Syntyi toinen lapsi. En nukkunut yöllä, enkä päivällä, inhosin itseäni, koska en pystynyt suoriutumaan kaikesta, enkä pitämään kaikkia lankoja käsissä. Olin myös mielestäni huono ihminen, koska en perustanut blogia tai postannut kuvia leipomuksista ja käsitöistä Facebookkiin!

Keskeytetäänpä masentavat muistelmat hetkeksi ja sanotaan painava sananen feminismistä tähän väliin. Olen siis tajunnut tämän vatsa nyt, mutta olisinpa tiennyt sen jo aiemmin. Kuten amerikkalaisessa dokumentissa mm. äitienpäivänä todettiin 70-luvun feministit jättivät hommansa pahasti kesken. Naisille saatiin samat velvollisuudet työelämässä kuin miehille, mutta lisäksi on edelleen olemassa se biologinen fakta, että lapset ovat enemmän äidin vastuulla. Ehdotankin uutta ajattelumallia. Se biologinen fakta, että nainen kantaa ja synnyttää lapsen, ja että hänellä vain voi olla nk. äidinvaisto ja, että lapsi tuntee alussa olonsa turvallisimmaksi sen tutun sydämenlyönnin ja hengitysrytmin lähellä, ei tule muuttumaan evoluution toimesta ainakaan seuraavaan tuhanteen vuoteen. Myöskin naisen ja miehen erilaiselle hormonitoiminnalle on omat tarkoituksensa. Nämä seikat huomioon ottaen, naiset jotka luulevat vanhanaikaisesti edistävänsä feminismiä, kirjoittamalla sen väitöskirjan äitiyslomalla tai palaamalla liian aikaisin äitiyslomalta töihin, eivät itse asiassa edistä naisen asemaa, vaan antavat viestin, että se naisen biologinen tehtävä ei ole yhtä arvokas, kuin vaikka pankin johtaminen. Yhteiskuntamme ei muutoinkaan arvosta naisia ja lapsia tarpeeksi, olemme vain kuluerä. Tähänastisessa elämässäni ehdottomasti rankin tehtäväni niin henkisesti, kuin fyysisesti on ollut äitiys ja lasten kasvattaminen. Minulla on kolme poikaa, joten koen, että tärkein tehtäväni, ja myös mieheni tärkein tehtävä, on kasvattaa pojista naisia ja lapsia arvostavia miehiä. On huomattavasti tarkoituksenmukaisempaa kasvattaa maailmaan ehjiä ja vanhoista käsityksistä vapautuneita tyttöjä ja poikia, kuin johtaa sitä pankkia, joka esim. manipuloi korkoja ja tuhoaa ihmisten elämiä siinä sivussa. Se, että tajutaan, että me olemme erilaisia, mutta yhtä tärkeitä ja yhtä arvokkaita auttaa parhaiten naisten asemaa. Useat yritykset hyötyisivät enemmän naisjohtajasta, jolla on kokemusta äitiydestä ja ymmärrystä siitä, mikä on oikeasti tärkeää, kuin naisjohtajasta, joka on mukautunut ”miehen rooliin”. Jos halutaan, että maailmasta joskus tulee parempi paikka, arvostetaan enemmän lapsia ja äitejä, niin työelämässä, kuin muutenkin.

Kolmannen lapseni synnyttyä reilu vuosi sitten, menetin verta yli litran ja olin aivan pihalla ensimmäisen viikon. Siitä sitten kuitenkin kuntouduin ja alkoi arki kolmen lapsen kanssa. Mieheni ei pystynyt pitämään isyyslomaa kuin sen ensimmäisen viikon, joten taas piti pyörittää kiveä niin vimmatusti. Lapset sairastivat paljon mm. vesirokon ja nukkumattomuus alkoi todella tuntua kropassa. Jossain vaiheessa iski syvä väsymys, mutta silti yritin selviytyä. Lasten sairastelun lisäksi oli asunnon vaihto ja siinä sitten siivottiin hullun lailla milloin mihinkin yksityisnäyttöön ja evakuoiduttiin lasten kanssa läheiseen kauppakeskukseen tai leikkipuistoon. Kun vuoden lopussa alkoi töihin paluu häämöttää, vitsailin sukulaisille, että saas nähdä milloin tulee sydänkohtaus. Kävin töissä, nukuin yöt huonosti, en muistanut oikein mitään ja oikeastaan kaikki voimat menivät hengittämiseen, muuten olin täysin turta robotti tai zombi, joka pyöritti kiveä ja yritti esittää energistä uraohjusta, joka handlaa kaiken. Yritin jo ennen töihin paluuta miettiä, mistä saisin apua, mutta ei ollut soveliasta kuormittaa lähipiiriä omilla ongelmillaan, kun heilläkin on omat velvollisuutensa ja ongelmansa, eikä saa ajatella negatiivisesti, vaan pitää ajatella, että vaikka olen aivan paskana, niin asenne ratkaisee. Ulkopuolista apua saadakseen olisi pitänyt olla sosiaalihuollon asiakas tai kirjoitella työsopimuksia ja työtodistuksia jne. En jaksanut edes ottaa kaikista tarvittavista asioista selvää.

Kun olin ollut töissä noin kuukauden, löysin kyhmyn kaulastani ja selvisi, että keskelle kilpirauhastani oli kasvanut kysta. Kysyin lääkäreiltä, että voisiko vetämätön olo johtua kystasta ja voisiko kystalla taas olla tekemistä kuparikierukan kanssa, joka minulle oli laitettu edellisenä keväänä. Näillä asioilla ei kuulemma ollut mitään yhteyttä toisiinsa, vaikka kerroin, että minusta tuntui, että väsymys oli pahentunut kierukan laittamisen jälkeen. Lääkäri tuumasi, että tämä johtuu vain haastavasta elämäntilanteesta ja sinun tulisi hankkia apua sinne kotiin, että saat edes joskus levätä. Kystasta ei koskaan otettu mitään näytettä ja minulle määrättiin vuodeksi tyroksiinilääkitys. Vaikka synteettisistä lääkkeistä on ollut minulle pääsääntöisesti enemmän haittaa, kuin hyötyä, päätin sitten kuitenkin kokeilla tyroksiinia, jotta heräisin ”koomasta”.  Olo oli aivan hirveä ja tuntui koko ajan siltä kuin otsassani olisi aivokasvain. En oikeastaan enää muistanut millaista on olla normaalissa olotilassa. Kun olin syönyt tyroksiinia kaksi viikkoa, silmäni alkoivat verestää todella pahasti ja varsinkin vasen silmä oli hiekkaisen tuntuinen. Kärsin myös sydämen tykytyksestä ja palelusta sekä edelleen karseasta olosta. Keskusteltuani ystäväni kanssa, joka on kiinalaisen lääketieteen asiantuntija, tajusin, että tyroksiinin ottaminen oli pakko lopettaa, koska maksani ei kestänyt synteettistä hormonia. Silmäoireet katosivat heti. Mietin, että mitäs nyt? Jos menisin takaisin minut tutkineelle lääkärille, hän varmaan neuvoisi aloittamaan mielialalääkkeet. Onneksi sain ajan psykokinesiologille, joka oli jo aiemmin hoitanut lapseni atooppisen ihottuman. Psykokinesiologi tutki minut ja totesi, että kuparikierukka tai siitä vapautuva kupari heikensi ohutsuoleni seinämiä, niin, että myrkyt pääsivät vuotamaan suolistosta takaisin verenkiertoon. Ne myös läpäisivät aivoveriesteen ja vaikuttivat aivokemiaan ja aivolisäkkeen toimintaan, joka puolestaan säätelee kilpirauhasen toimintaa. Huh huh, en siis oikeasti ollutkaan muuttunut mielipuoleksi!

Nyt tiukan ruokavalion, lukuisten lisäravinteiden (mm. jodi, sms, chlorella, molybdeeni) ja kierukan poistamisen jälkeen, olo on jo osittain normalisoitunut. Jomotus on hävinnyt päästä ja ajatukset rullaavat taas, vaikka en edelleenkään nuku öitä kunnolla. Palan tunne on aina ajoittain kurkussa ja heti jos poikkean ruokavaliosta olo huononee. Aika näyttää olenko jo parantunut, vai onko taustalla muitakin terveysongelmia. Nyt nautin siitä, että on ihan hyvä olla.

Kun olin todella pohjalla ja tunsin itseni mielipuoleksi, päätin jättää työni. Osittain siksi, etten enää jaksanut esittää roolia, jota työni vaati, eikä työllä ollut enää minulle tarpeeksi merkitystä. Tajusin olevani lapsilleni velkaa sen, että jaksan elää elämääni heidän kanssaan, enkä vain esittää sitä. Osittain taas siksi, että kivenpyörittäjä ei halunnut tuottaa pettymystä ja kuormittaa pientä yritystä toistuvilla sairaslomilla ja sekoilemalla puolikuntoisena asiakkaiden edessä.

Mitä olemme siis tästä oppineet, puhukaa ihmiset puhukaa ongelmistanne, jos joku sinut sen vuoksi hylkää, häntä ei ehkä tarvitakaan elämässäsi. Ja vanhat ja viisaat, elämän runteluista selvinneet, tuppautukaa nuorten perheiden tykö ja tarjotkaa apua jo ennen kuin sitä raaskitaan pyytää. Joskus toki pitää käydä myös ihan siellä pohjalla, mutta siitä ei välttämättä selviä muut, kuin entinen sitkeä kivenpyörittäjä. Ole aidosti oma itsesi, äläkä esitä roolia, se sairastuttaa vähintäänkin syöpään myöhemmällä iällä. On järkevämpää pyörittää sitä kiveä oikeasti tärkeän asian edestä, kuin suostua mielipuolen rooliin tässä jumalaisessa näytelmässä. Loppujen lopuksi matkaa kivenpyörittäjästä mielipuoleksi ei ole kuin kaksi ja puoli tuntia, maaseudulta Helsinkiin.

 

“Elä tunne mittään, elä ajattele mittään. Elä oo kavulla kettään näkevinäs. Kato että tukka on aena hyvin ja että kello näkkyy. Muista pestä autos, eläkä piä mualaesta immeisenä. Naura helevetin vähä ja tonkase totta joka assiissa. Tillintallin tasapää, elä kasva ennee.”  Tiikkajan Eljas (vanha ja viisas Kivenpyörittäjän kylästä)